Olavi Louhivuori

Harvinaista herkkua Vaajakosken Wanhassa voimalassa: Olavi Louhivuorta soolona!

Olavi Louhivuori (s. 13.7.1981) varttui Jyväskylässä musiikin ympäröimänä. Hänen isänsä on muusikko, sekä Jyväskylän yliopiston musiikkitieteenlaitoksen professori, ja äiti viulisti ja viulunopettaja. Myös kaikki seitsemänhenkisen perheen lapset soittavat jotain instrumenttia. Viulun, sellon ja pianon kautta Louhivuori löysi rummut yhdeksänvuotiaana musiikkiluokalle siirtyessään. Ensimmäinen yhtye perustettiin Joona Toivasen kanssa, joka aloitti koulun samalla luokalla Louhivuoren kanssa.

Ylä-asteelle siirtyessään rummut saivat vähän aikaa levätä, sillä opettajan puute sekä muut harrastukset jättivät soittelut vähemmälle. Musiikki oli silti edelleen vahvasti läsnä mm. lauluyhtye Harmony Cousinsin esiintyessä aktiivisesti.

Suurin askel kohti rumpalin uraa tapahtui kuitenkin vuonna 1997 Louhivuoren siirtyessä Cygnaeus-lukioon. Joona Toivanen trion lisäksi Louhivuori esiintyi aktiivisesti Jyväskylän Jazz Barissa eri kokoonpanoissa. Myös Jazz Barin jami-illat tulivat Louhivuorelle tutuksi ja antoi hänelle mahdollisuuden päästä esiintymään Jyväskylässä vierailevien huippumuusikkojen kanssa.

Vuonna 2002 Olavi valmistui Jyväskylästä Suomalaisen Konservatorion jazzlinjalta ja muutti samana kesänä Helsinkiin aloittaen opiskelut Sibelius-Akatemian jazzosastolla Jukkis Uotilan oppilaana. Näihin aikoihin hän oli jo täysipäiväisesti työskentelevä muusikko ja esiintyi mm. Joona Toivanen trion sekä Ilmiliekki Quartetin kanssa niin Suomessa kuin ulkomailla. Uotilan lisäksi Louhivuoren opettajina on toiminut mm. John Riley, Lugas Ligeti sekä Marko Timonen.

Viimeisen parin vuoden aikana Louhivuori on tehnyt yhteistyötä muusikoiden kuten Jon Balke, Per Jörgensen, Marilyn Crispell, Joe McPhee, Barry Guy, Teppo Hauta-aho, Jukka Perko, Sakari Kukko sekä M.A Numminen kanssa. Hän on myös ollut voittamassa nuorten pohjoismaisten jazzyhtyeiden välistä kilpailua kaksi kertaa (Joona Toivanen trio 2000, Ilmiliekki 2002).

Rumpujen soiton lisäksi Louhivuori säveltää ja sovittaa eri yhtyeille. Vuonna 2004 elävän musiikin yhdistys ELVIS-ry myönsi Louhivuorelle 1500€ sävellysapurahan. Taiteen keskustoimikunta myönsi Louhivuorelle puolivuotisen taitelija-apurahan sävellys- ja sovitustyöhön vuodelle 2006. Olavi säveltää materiaalin myös omalle Oddarrang -yhtyeelleen, jossa instrumentaationa toimii sello, pasuuna, kitara, basso ja rummut. Tällä hetkellä Louhivuori opiskelee sävellystä Kari Heinilän johdolla.

Suomen lisäksi Louhivuori on konsertoinut ja hänen sävellyksiään on esitetty ympäri maailmaa mm. Australiassa, Indonesiassa, Japanissa, Malesiassa, Singaporessa, Intiassa, Kreikassa, Irlannissa, Englannissa, Saksassa, Ranskassa, Etelä-Afrikassa, Puolassa, Norjassa ja Ruotsissa sekä opettanut ja pitänyt Master Classeja Suomen lisäksi Australiassa (North Melbourne Isntitute of Music), Indonesiassa (Jakarta Daya School of Music), Singaporessa (Thomson Jazz School) sekä Irlannissa (Trinity University, Dublin).

Olavi Louhivuori Wanhassa Woimalassa su 8.6.08 klo 15.