Nat King Colen ikivihreää svengiä taidolla ja täydellisellä heittäytymisellä!
Pianisti ja laulaja Tessa Virta on johtanut omaa orkesteriaan vuodesta -90 konsertoiden ja esiintyen erilaisissa tapahtumissa. Tessa on toiminut myös muusikkona, sovittajana ja kapellimestarina useiden eturivin artistien yhtyeissä. Klassisten piano-opintojen myötä tiet johtivat lopulta Sibelius-akatemian jazz-osastolle, josta Tessa valmistui musiikin maisteriksi piano pääaineenaan.
Esiintymisten lisäksi Tessa on tehnyt sävellyksiä ja sovituksia big bandeille, sinfoniaorkestereille, lauluyhtyeille, teatteriesityksiin sekä useille eri kokoonpanoille. Ensimmäisen oman konserttikiertueensa Tessa järjesti v. 2003 ja esikoisalbuminsa Um Poeta hän julkaisi v. 2004.
Musiikista, jota persoonallinen Tessa Virta esittää, huokuvat kauniit ja vahvat melodiat, jotka löytävät poljentonsa keinuvista ja svengaavista rytmeistä jazzin ja bossa novan synnyinseuduilta.
Hemingway’sin lauantai-illan jazzklubilla kuullaan Tessa Virta Trion Tribute to Nat King Cole, melodista mukaansatempaavaa svengiä.
Tessa Virta, piano & vocal
Olli Peuhu, doublebass
Touko Ruokolainen, drums
Tessa Virta Trio: Tribute to Nat King Cole Hemingways’ssa la 7.6.08 klo 23.00 ja 00.15.